Amerikan vallankumous (n. 1775-1783) oli monipuolinen möyrintä, jonka seurauksena syntyi Amerikan Yhdysvallat, ensimmäinen kokonainen valtio, joka syntyi ihmisten keskenään tekemällä tietoisella valinnalla. Tarkalleen ottaen tiettyjen ihmisten. Syyt siihen, miksi 13 brittiläistä Pohjois-Amerikan siirtokuntaa liittyi yhteen kumotakseen siirtomaavallan (ja miksi muutamat, kuten ne, joista myöhemmin tuli Kanada), ovat monimutkaiset, monitahoiset ja ulottuvat kauas historiaan. Mutta sanotaan nyt sitten, että koko sotku aiheutui siitä, että yhä enemmän emämaasta erilleen kasvaneita siirtokuntalaisia verotettiin antamatta heille edustusta Britannian parlamentissa. Amerikkalaiset osannevat itse kertoa asian luotettavimmin ja laadukkaimmin seuraavassa Harvardin yliopiston historian laitoksen tuottamassa audiovisuaalisessa tutkimuksessa:
Todettakoon, että jo tuolloin kahvi oli siirtokuntalaisten keskuudessa teetä suositumpi juoma, mutta kukapa veroista tykkäisi, varsinkaan, jos ei saa edes lähettää alahuoneeseen omaa äijäänsä valittamaan niistä. Joka tapauksessa joukko rohkeita nuoria miehiä tuhosi vastauseena kruunun politiikalle koko teelastin Bostonin satamassa ja yritti rohkeasti lavastaa intiaanit syyllisiksi. (Eräs kruunun toimintatapa, josta siirtokuntalaiset eivät pitäneet, oli kuninkaan intiaaneille antama lupaus siitä, että kaikesta siirtokuntien laajentamisesta neuvoteltaisiin näiden kanssa; tätä politiikkaa vastustetaan Yhdysvaltain kuulussa itsenäisyysjulistuksessakin - siinä kohdassa, jota ei lainailla niin usein kuin niitä alun paria ensimmäistä virkettä.)
Joka tapauksessa siirtokuntalaisilla oli munaa, se on myönnettävä. Britannian imperiumista oli sentään hyvää vauhtia muodostumassa kaikkien aikojen suurin ja mahtavin. Oikeastaan vallankumouksen ennuste ei ollut alun perin kovin hyvä: vain osa siirtokuntalaisista kannatti irtautumista Hänen Majesteetistaan riippumatta siitä, kuinka porfyyriseksi tämä äityisi. Olisikin tullut komeat hirttäjäiset, jos olisi käynyt toisin: Washington, Jefferson, Franklin, Madison ja Adams (vahvistetun köyden varassa) samalla lavalla olisi ollut melkoinen näky. Juu.
Siirtokuntalaisilla oli kuitenkin sikäli tuuria, että heillä oli ranskalaisia, espanjalaisia ja hiukan hollantilaisiakin naapureita, joita kiinnosti heittää kapuloita brittien rattaisiin. Niinpä sitten Ranska ja Espanja - kaksi paljon Britanniaa taantumuksellisempaa ja absolutistisempaa monarkiaa - taisteli Amerikan Yhdysvaltojen, vapauden ja demokratian (nuo kolme ovat osapuilleen sama asia, kuten elokuvista tiedämme) puolesta. Marie-Joseph Paul Yves Roch Gilbert du Motier, markiisi de Lafayette toimi Washingtonin adjutanttina, ja myös Tadeusz Kościuszko riehui mukana. Myöhemmin molemmat olivat järjestämässä vallankumouksia omissa maissaan.
Vallankumoussota kesti hiton monta vuotta, eikä siitä nyt täältä kukaan lue. Katso vaikka se Mel Gibsonin Patriot-elokuva. Tai jos haluat luotettavamman ja historiallisesti tarkemman ja vähemmän saatanan typerän summauksen tapahtumien kulusta, käänny taas Harvardin puoleen:
(Huomasitko anakronismin? Bourbonien Ranska ei varmaankaan käyttänyt trikoloria edes laivastossaan.) Yhdysvallat palautti sittemmin palvelukset Ranskalle ja Espanjalle. Ranskalle 1944-45, Espanjalle käymällä sitä vastaan sodan 1898.
Suomessa koko juttua ei sanota edes vallankumoukseksi, vaan puhutaan vain jostain Yhdysvaltain vapaussodasta. Kateellisia suomalaiset. Kaikesta huolimatta Amerikan vallankumous oli tärkeä. Siitä imeskelivät kuni märästä fryygialaismyssystä inspiraatiota Ranskan, Haitin ja Puolan vallankumoukselliset, Bolívarin setä ja monet monet muut. Ehkä sinunkin naapurisi. Tarkkaile. Hei nyt vaan.