Bee Wiki
Advertisement

Tapahtui niin, että häädettyään juhkon ja sammakkomiehen Beepediasta B14 järjesti suuren juhlan byrokraattineuvoston kesken, ja he iloitsivat ja ylistivät Luomaa, Idania sekä Viimeistä Johtajaa, joiden saavutusten yhteissumalla oli Beepedia pelastettu varmalta tuholta. Mutta Muiden iloitessa nousi B14 ja puhui byrokraattineuvostolle:
Totisesti tulen aloittamaan entistä uljaamman Beepedian Wikiaan, sillä ennen kuin viikonloppu on ohitse, tulee joku teistä minut pettämään.
Kovasti ihmettelivät hänen sanojaan Luoma, Napoleon ja Ikkan. Ainoastaan Abyssos tuntui olevan B14:n kanssa yhtä mieltä, ja hänen olemuksensa oli tavallistakin synkempi. Mutta Pähkinähiiri oli vaiti.
Sillä kukaan heistä ei olisi voinut aavistaa että byrokraattineuvoston nuorin jäsen, Pähkinähiiri olisi pian pettävä heidät. Sillä jo ammoisena Meatspin-vandalismikaudellaan oli juhko havainnut Pähkinähiiren olevan helpoiten byrokraateista manipuloitavissa hänen tahtoonsa. Ja niin juhko lähestyi häntä muka vilpittömin aikein ja kertoi olevansa suruissaan saamistaan häirikköpuheluista ja uskotteli ettei koskaan muuta ollut halunnutkaan kuin viittaukset pois.
Huolissaan Beepedian tulevaisuudesta Luoma päätti luovuttaa Byrokraattitunnuksen salasanan aluksi ainoastaan ylivalvoja B14:lle sekä luotettavana pitämälleen Pähkinähiirelle. Mutta heti salasanan saatuaan Pähkinähiiri luovutti sen sammakkomiehelle, riivatulle kaaoksen palvojalle. Sillä juhko oli häneen aiemmin vedonnut, ja lupasi että uudessa juhkopediassa Pähkinähiirellä olisi täysin vapaat kädet kirjottaa emoiluartikkeleja niin paljon kuin haluaisi.

Advertisement