Bee Wiki
Advertisement
Mussoliniraato

Fasisti ja voiman ideologia yhteiskuvassa.

Fasismissa tiedostetaan kansan ja kansalaisten tulevaisuuden ja terveyden olevan tärkeämpiä kuin ihanteet täydellisestä yksilönvapaudesta tai utopistisista houreista. Tämän pohjalta valtion tulee hallita alueensa taloutta omien kansalaistensa, eikä ulkomaalaisten pankkien intressien mukaisesti. Fasismissa suojellaan työntekijöiden olosuhteita hylkäämällä ulkomaalaiset hyödykkeet ja ulkomainen työvoima. Fasismi uskoo yhteisön voimaan ja paluuseen perinteisiin kulttuurillisiin arvoihin. Yksilöllisyys ja massakulttuuri sulkevat ihmisiä pois yhteisöstä, jättäen heidät eristäytyneiksi ja alttiiksi rikollisuudelle ja pahuudelle. Ihmismielen onnellisuutta ei saa materialistisesta tyydytyksestä eikä tekemättömyydellä, vaan tunteesta sekä oman itsensä että yhteisön voiman kasvusta, ja kaikkien esteiden kaatumisella ja uhkien katoamisella. Fasismi toimii keinona, jolla kansakunta voi edistyä pitkälle.

Advertisement