Kaikki sai alkunsa sen vihreän pakastimen pudottua kylän laitamille. Kukaan kylän kahdestakymmenestäviidestä asukkaasta ei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa - se höyrysikin uhkaavasti. "Oliskohan siellä viinaa?" tuumivat kylän juopot. Tuuman esittämisestä oli tuskin ehtinyt vierähtää kahtakaan minuuttia, kun ensimmäinen uhkarohkea kuivakurkku tökki jo kepillä mysteeristä esinettä. Kukaan heistä ei tiedostanut sitä piilevää vaaraa, joka tähän pakastimeen sisältyi. Sitten tapahtui jotain ennennäkemätöntä, vehje nimittäin alkoi säteillä erittäin kirkkaasti. Lootaa tökkineen juopon peitellessä kirveleviä silmiään pakastimesta kuului sihahdus, ja siitä astui ulos pieni marsilainen. Kaikki tuijottivat pientä oliota kuin kummajaista, mikä se asukkaiden mielestä olikin, ja se herätti suurta närkästystä marsilaisessa. Siksipä se kivahtikin väkijoukolle: "Amogatzii de bugaga!" Kaikki kyläläiset olivat yhteisen hämmästyneen hiljaisuuden vallassa, kunnes marsilainen siirsi kuusisormisen kätensä povitaskuunsa. Haudanvakava, päättäväinen ilme kasvoillaan se nappasi sieltä sädepistoolinsa. Kyläläiset perääntyivät hätääntyneinä. Marsilainen nautti aiheuttamastaan kauhusta ja laittoi täyden mäiskeen päälle. Notkeat ja virtaviivaiset valojuovat irtosivat yksi toisensa jälkeen aseen kärjestä. Kesken kaiken metsästä kuului voimallinen mylväys: "Tue Mudaxia, tuet samalla hyvyyttä! AAARRGGG!!" Mutta kukaan ei tiennyt, että Nakkimies tiesi tästä eikä aikonut luovuttaa helpolla. "AAAAGHH!" huusi deuseksmasiinana paikalle juossut vanha mies. Nakkimies oli välittömästi tilanteen tasalla ja keitti kahvit valtioneuvoston jäsenille näiden kokoontuessa hänen kutsustaan kriisi-istuntoon salaiseen paikkaan (Kemiön kirkko) uhkaavaa marsilaisinvaasiota pohtimaan. Kokousväki päätti lähettää paikalle koko kylän kauhistuttavimmat öykkärit, Markun ja Tanen, joiden arveltiin voivan pelotella marsilaisen tiehensä. "Jeapp", tokaisi tähän se vanha mies, joka on keksitty tätä tarinaa varten mukahauskaksi deuseksmasiina-idealla toimivaksi toistoksi. Saman hän tokaisi myös kuullessaan kokouksen esityksen salaisesta varasuunnitelmasta, jonka mukaan kylän äidinkielenopettaja lähetettäisiin lausumaan postmodernia runoutta marsilaiselle, mikäli öykkärit epäonnistuisivat. Markku ja Tane saapuivat pärisevillä mopedeillaan tapahtumapaikalle sivullisten miettiessä, kumpi pitää pahempaa karjuntaa, pojat vai mopot. Monet miettivät myös, olivatko marsilaiset sittenkin Markkua ja Tanea pienempi paha. Ja niin heidän syrämmissään välkähti se hauras toivon kyyhkynen, että molemmat osapuolet koituisivat toistensa turmioksi. Todellisuuden jykevätekoinen korppikotka oli kuitenkin armotta liitämässä paikalle. Ei todellisuudessa. Tane suoristi lysyävän ryhtinsä, oikaisi Karjala-lippalakkinsa lippaa ja kaivoi karskin näköisen stiletin taskustaan. Marsilainen tajusi yhteenoton lähestyvän, löysäsi otsansa keskimmäistä venttiiliä ja latasi sädettäjänsä attobyriumnitraattihileillä. Markku taas röyhisti rintaansa, riisui jaloistaan reikäiset sukkansa ja läpsytteli oikeaa nyrkkiään vasten vasenta kämmentään. Pitkällisen hampaiden kiristelyn ja The Good, the Bad & the Ugly:n soittamisen jälkeen pojat syöksyivät brutaalisti karjuen oliota kohti. Marsilainen sen sijaan hyppäsi tyylikkäästi läheisen puun oksalle, jottei jäisi poikien jalkoihin, pieni kun oli. Tämä ei ole totta! Marsilainen hyppeli ketterästi oksalta toiselle, hyppäsi sitten maahan ja juoksi kovaa vauhtia läheiseen metsikköön. Marsilainen tappoi itsensä.
-Mitäs nyt tehään? kyseli Tane päätään raapien. Taneli päätti tappaa itsensä ja toteuttikin aikeensa. Yksin jäänyt Make päätti soittaa Kustaalle, josko tällä olisi jotakin juotavaksi kelpaavaa kotipolttoista. Markku ja Tane ihmettelivät aikansa Maken ja Tanelin kohtaloa, mutta kun häppeninki oli kerran ohi, ajoivat he mopedeillaan tiehensä, aikeenaan julistaa itsensä kansallissankareiksi. He kuitenkin törmäsivät paikalliseen kylähulluun, joka kärpässienipäissään ampui molemmat haulikolla. Metsästä loikkasi itsensäpaljastaja ja räjäytti itsensä, kylähullun ja jossain vaiheessa jotain randomia huudelleen vanhan miehen tuusan nuuskaksi.
Vain Kustaa selvisi juopon tuurillaan, ja veti siltä istumalta pari pulloa kotipolttoista naamariin. Kylän pidetty, mutta ankara kirkkoherra sattui kävelemään tiellä ja huomasi, että kylällä oli jokin mellakka meneillään. Siellä näes riehuivat villiintyneet lentokalat. Heikkohermoisimmat kyläläiset olivat tässä vaiheessa menettäneet viimeisetkin järjenhippuset ja alkoivat kiipeillä pitkin seiniä ja ääntelehtiä eläimellisesti. Näky oli niin härömäinen, että kirkkoherrakin sekosi, potkaisi itseään rajusti päähän ja pökertyi suuren apinanleipäpuun juurelle. Hän vaipui koomaan 30 vuodeksi, joiden aikana oravat kasasivat maapähkinöistään talvivarastojaan hänen suuhunsa, minkä ansiosta hän pysyi hengissä. Kirkkoherran monottaessa päätään valtava valas mäjähti alas taivaalta keskelle kylää. Kukaan ei sitä huomannut, mutta perässä tuli petunia. Nämä kaksi selvästikin liittyivät toisiinsa jollain mystisellä tavalla, mutta kyläläisillä ei ollut oikein kiinnostusta miettiä sitä tilanteen ollessa muutenkin jo niin absurdi.
Kustaa sai kuulla tästä ja päätti perustaa oman nationalistisen liikkeen. Ensi alkuun hän kosti sen petunian tappajalle. Liikkeen suorittaessa karismaattisen johtajansa johdolla kostotoimenpidettä ristiinnaulitsemisen muodossa purkautui valaan suusta legioonittain marsilaisia. Kustaa keskitti vallan itselleen, ja kiihotti kansaa nousemaan näitä marsilaisia vastaan. Kansa oli liian kännissä tähän pystyäkseen ja kaikki Kustaata lukuun ottamatta ampuivat itsensä. Silloin Kustaa suuttui heidän kuolemanhimokkuuteensa ja kutsui paikalle ihka oikean noidan, joka manasi koko joukon takaisin henkiin. Marsilaiset toljottivat henkiinherätettyjä tyhjästi, kunnes ratkesivat nauruun. Niiden iho repesi ja kaikki sisäelimet valuivat pitkin kylän raittia. Kyläläiset luulivat nyt pelastuneensa, mutta eivät olleet tietoisia vetypommista, jonka marsilaiset olivat kätkeneet valaan sisään. Yhtäkkiä ja kenenkään estämättä metsästä kuitenkin ryntäsi rivoja käsittämättömyyksiä kiljuen esiin itse epäpyhyyden pääri mudax yhdessä kolmen kätyrinsä JohnJohnin, Majoran ja Ballen kanssa. He toivat pontikkaa ja hööniä koko poppoolle. Siinä samassa vetypommi räjähti tuhoten lähes kaiken 100000 neliökilometrin säteeltä. Yllättäen syy ja seuraus päättivät kuitenkin lähteä lounaalle, jolloin kävikin niin, että kaikki 100000 neliökilometrin säteellä tuhosi pommin eikä päinvastoin. Samaan aikaan Jumala vaivautui katsomaan mitä Maan päällä tapahtuu, ja nähdessään tapahtuneen, hän roflasi itsensä alas pilvenreunalta. Jumala putosi maahan ja sai aivotärähdyksen. Tämän ansiosta mudax näki tilaisuutensa tulleen ja murtautui väkivalloin taivaaseen ja meni sinne remuamaan, polttamaan ja raiskaamaan yhdessä kätyriensä kanssa. Kustaa unelmoi hetkellisestä vallastaan ja palasi ojanpohjalle juomaan sahtia. Nyt kun mudax oli jumala, päätti hän aloittaa luomistyön uudelleen. Ensin hän kuitenkin tahtoi maistaa hirmuvaltiuden autuuksia ja pakotti jokaisen maan päällä elävän olennon aina oravasta harmaakarhuun laulamaan itselleen ylistyslauluja kitaroiden ja marakassien säestyksellä. Kustaa ei kuitenkaan laulanut, koska hän oli juomassa sahtia. mudax ei pitänyt tästä, mutta hän ei myöskään huomannut, että kaikki delfiinit olivat kadonneet ja myös ketut olivat paraikaa pistämässä lappua luukulle, sillä he tiesivät, mikä maapalloa odotti. Vielä pari päivää Hyde Park sai olla hieno. Joku iso keltainen jokin, joka olisi saattanut muistuttaa etäisesti lentävää lautasta, ellei sen pinnassa olisi ollut sellaisia kummaallisia kasvainmaisia möllyröitä, asettautui asemiin useiden yhtä rumien seuralaistensa kanssa jossain Pluton tuolla puolen. Lintu myhäili, sikäli kun ajassa väärinpäin myhäileminen ylipäätään on laskettavissa myhäilyksi, itsekseen. Joku sanoi: "Tällä kertaa ei tule olemaan CIA:n agenttia vesisäilössä".
Tässä kohtaa tarinaa on ylösalaisin käännetyn tiimalasin mittainen väliaika, jonka kuluessa Douglas Adams kaivaa nenää, ja sinä tuijotat hämilläsi tyhjyyteen.
Tauon mentyä joku huomasi, että Maapalloa ei enää ollut - ja tuo joku oli Kyberias Nirvanalainen, galaktinen pylväspyhimys, askeetti ja harras Zubi'zubi'khanin kirkon munkki. Munkki ei kuitenkaan huomannut, että tauon aikana hänen sisarentyttönsä oli ujuttanut hänen housuihinsa radioaktiivisesti säteileviä raatokärpäsen toukkia. Siinä samassa keskeytyi Kyberiaan epätoivoinen yritys saada sillivoileipä noukituksi lattialta. Hänen hartaassa alapäässään pesivät satiaiset saivat säteilystä maagisia voimia, eikä kukaan tiennyt, mihin tämä dramaattinen käänne johtaisi. Ainut, joka oli tämän tiennyt, oli kuollut nauruun jossain random oikeussalissa, ja samalla historian hämärään olivat painuneet myös järkyttävät paljastukset rana temporarioista.
Kustaa päätti ainoana maapallolta selvinneenä vetäistä viimeiset ryypyt, ennen kuin hänen päänsä räjähtäisi tyhjiössä.
Samaan aikaan Kyberias Nirvanalaisen satiaiset olivat lähteneet aiemmasta asuinpaikastaan ja muuttanet Alfa Centauriin, josta he suunnittelivat aloittavansa universumin valloituksen.
Niin ikään samoihin aikoihin Jumala selvisi saamastaan aivotärähdyksestä.
Pikkuhiljaa satiaiset tuhosivat täiyhdyskunnan Angelina Jolien häpykarvoituksessa. Jumala oli saanut päänsä selväksi ja huomasi leijuvansa keskellä pelkkää tyhjää avaruutta siinä missä aiemmin oli ollut kukoistava planeetta. Jumala muisti nyt tämän keskellä, että hänen olisi kuulunut olla se vanha mies, joka olisi sanonut, että "Elämä on sitä, että mitään ei ole tehtävissä, mutta jotkut halvatun idiootit pahentavat oloaan entisestään uskottelemalla itselleen olevansa turvassa." Siinä samassa Hänen oikeasta korvastaan lennähti pieni kuplan muotoinen tyhjiö, johon Hikipedian käyttäjäkunta oli maailmanlopun hetkillä ehtinyt pelastautua. 90% heistä kuului alimpaan luokkaan, IP-peeloihin, 9% kuului nörtteihin ja loput 1% kuului 1337eihin. Koska kuplatyhjiön ilmestyminen häkellytti Jumalan, ei hän ajoissa huomannut taakseen hiipinyttä mudaxia. mudax ampui Jumalaa haulikolla päähän, ja tähtäsi seuraavaksi Hikipedian käyttäjien kuplaa. Itse Valontuoja, Podax, kuitenkin saapui paikalle estämään ilkimysveljensä aikeet, ja hänen hohtavanvalkoisesta olemuksestaan säteilevä valo sokaisi mudaxin ja myös harhautti Hikikuplan reitiltään suoraan kohti Venusta. Ne käyttäjät, joiden elämässä oli ollut jotain sisältöä, keskittyivät lähinnä menetettyjen asioiden murehtimiseen, mutta ne jotka olivat viettäneet enimmäkseen nolife-elämää, yrittivät ohjastaa kuplan takaisin oikealle reitilleen. Ikävä kyllä Kustaan räjähtäneiden aivojen jäännökset osuivat heidän reitilleen ja joku meni kiljaisemaan "Somebody se up us the bomb!!" ja koko Hikikuplan väki joutui paniikin valtaan. JAT kuitenkin hävitti aivojen kappaleet olemattomiin jäätävän terävällä poistokatseellaan, ja väki rauhoittui.
Tämä olikin kaikki ollut Paavo Lipposen näkemää unta. Paavo Lipponen ei kuitenkaan tiennyt itsekin olevansa vain unta eräässä suuremmassa unessa, jota uneksi vielä suurempi uni ja näin aina loputtomuuksiin, kunnes se loputtomuus lopulta loppuu erääseen ketunpentuun eräässä pienessä kolossa suuren tammen juurakon alla. Tammi oli kasvanut siinä ajan alusta lähtien, mutta sitten kohtalo päätti puuttua peliin ja lähetti paikalle metsurin. Kettupesue ei pitänyt ollenkaan tuon tunteettoman metsurin tulosta, ja äitiketulle tuli kiire siirtää poikasensa turvaan - ehtiikö hän, sen näemme seuraavassa jaksossa.
