FANDOM


Kello oli noin puoli kuusi aamulla, kun paikallinen Kimble-mestari Kiljan Selbstverstümmelung Hiltunen heräsi kiroillen. Ensi töikseen hän sammutti täyttä häkää huutavan uskollisen herätyskellonsa, joka oli muinoin kärsinyt näkövammaisen sivullisen luultua sitä marsipaanieläimeksi, kävi suihkussa ja hoiti bonsai-puuta, jonka Kiljanin pikkuserkku, syvästi uskonnollinen nainen slummialueelta, oli jättänyt hänen hoiviinsa Pekingin-matkansa ajaksi. Sitten Kiljan astui uneliaisuus kivuntäyteisissä silmissään himmeästi valaistuun keittiöön, laittoi itselleen paahtimeen puolileipää ja rojahti pitkän pöydän ääreen. ”Osaa taas olla”, hän mutisi itsekseen, ”vannon, että en pysy tässä työssä enää kahta vuotta pitempään.”

Ruokapöytä oli tökerön ylimittainen, jos otettiin huomioon, että koko keittiössä oli vain yksi tuoli – se, jolla Kiljan istui – eikä pöydälläkään ollut muuta kuin lautanen ja avattu voirasia sekä kalkkunaleikepaketti. Seinästä työntyi likaisia valkoisia kaappeja, joiden alla olevalla, seinää mukailevalla pöydällä oli leipälaatikko, hedelmiä, surkea mikroaaltouuni sekä Kiljanin ystävän Suo-Räme Ormiktikon kirjoittama Sumerin uusi kielioppi – ikkunan yläpuolella taas roikkui jonkun siihen unohtanut taulu, jossa Neitsyt Maria seisoi hyvinvoipa ja himmeäkatseinen Jeesus-lapsi sylissään. Väsyneesti ja innottomasti leipää voidellessaan Kiljan kirosi työtään ja, aivan kuten joka aamu, luisui pelkän ammatinvaihdoksen suunnittelemisesta aikeisiin muuttaa toiseen kaupunkiin tai peräti ulkomaille, muuttaa perusteellisesti elämäntapansa ja aloittaa säännöllisen liikunnan harrastamisen. Eräs tieto olisi kauhistanut Kiljanin sillä hetkellä, mutta hän pysyi autuaasti tiedosta vapaana. Tämä elämäremontin haaveilemisen kerta tulisi nimittäin todella olemaan viimeinen, vaikkakaan ei sen takia, että Kiljan olisi vihdoin muuttanut tapojaan ja alkanut elää kuten todella halusi.


ihanaa<33 :) oot kyl sellanen, johon voi hädäs turvautuu.


Vuorilta idästä saapui varjo, harmaa ja tuhkainen; se ylitti joet, kodittomien ja karkotettujen merkonominretkujen kurjat asuinsijat, katsahti hieman edellämainittua arvokkaampaan slummialueeseen ja kaarsi oikealle. Se jäi johonkin notkelmaan näkymättömänä pitämään vahtia, ja alkoi sitten edetä kaupunkiin päin. Jälkeenpäin ihmiset ovat arvailleet kaikenlaista tuon lentävän, läpinäkyvän, viittamaisen varjon todellisesta olemuksesta. Sitä on veikattu Jumalan lähettämäksi käskynalaiseksi paholaiseksi, ilmastopoikkeaman ajamaksi mehiläisparveksi, kokonaan olemattomaksi, kaaokseksi, joka saapuu vääjäämättä jokaiseen järjestelmään, jossa vallitsee byrokratia, sekä kalseaksi ennakkoaavistukseksi kokonaisvaltaisesta, laajasta ja peruuttamattomasta yhteiskunnallisesta, yhteisöllisestä ja mielenlaadullisesta muutoksesta, siirtymisestä kokonaan toiseen aikakauteen, kenties pitkään pimeyden aikaan – tosin tämänkaltaista muutosta on povattu ja aavisteltu niin pitkälle maailmanhistoriaan kuin kukaan voi mahdollisesti tietää, ja todennäköisesti kauan ennen sitäkin, ja luultavasti tullaan kaikkina tulevinakin vuosimiljoonina aavistelemaan; ehkä se on omalla tavallaan ollutkin koko ajan juuri tulossa. Yhtä kaikki ja kaikesta huolimatta tuo kuin pienten läpinäkyvien hitujen, jotka eivät aivan pölyäkään olleet, muodostama varjo oli nyt tulossa kohti kaupunkia.

Metropolimme tämänhetkinen pormestari istui aavikkoketun smegman värisen mersunsa takapenkillä ja soitti Skrjabinin "Fantasiaa" ikivanhalla, mutta hyvin säilyneellä norsunluukoskettimisella flyygelillä samalla kun pitkulaiset kulkukoirat ylittivät kadun päättöminä uudelleen ja uudelleen ja läähättivät ulvahdellen tien tasolla. Sadekuuro oli hiippailemassa koilliseen. Se pakeni kaupunkia kuin mykän pakokauhun vallassa, varpaisillaan ja sovittelevaan sävyyn pois hiippaillen, peläten, että kaupunki mieltyisi siihen eikä antaisikaan sen lähteä pois tuosta loukosta mahdollisimman nopeasti ja vähin äänin koskaan enää palaamatta. Pormestari katsoi tätä myhäillen, sillä olihan kaupungin, jota sateet kaihtoivat, oltava arvokas ja ylhäinen. Hän katsoi ulos ikkunasta puistikkoon ja näki hyvinvoivia ja lainkuuliaisia kansalaisia, jotka kyllä pitäisivät mielensä avoimina, olisivat rehellisiä ja vilpittömiä, säilyttäisivät intohimonsa eivätkä koskaan vajoaisi kyynisyyteen, ja joiden mahdolliset oikut ja typerät kapinoinnit oli helposti korjattavissa puhumalla näille fiksuille ihmisille hieman järkeä. Pormestari hymyili ja käski kahviriippuvaisen autokuskin ajaa hänet vielä kerran puiston ympäri, että hän näkisi, miten hienoja ihmisiä hänen kaupungissaan asuukaan.


Luettelo radiovastuulain edellyttämistä vastaavista ohjelmatoimittajista on nähtävillä Yleisradion toimipisteissä noudatettavina virastojen aukioloaikoina.


Erittäin yksinäisellä merellä kävi liikkuvaluontoinen tuuli ilmassa liitelevän vetreän majakan katsellessa rantaa, joka loisti vielä punaista pistävää valoa ennen kuin painui jokailtaiseen tapaansa horisonttiviivan taa. Auringon reunalla asteli plasmapurkauksilla, joilla erakkoravut touhusivat hätäisinä, harmaapartainen reititin, jonka kantama oli onneksi moitteeton. Myrkyllinen, kauan hautunut katkeruus joka uloshengityksellä sieraimista leimuten yksinäinen reititin toisteli vanhan kirjan sisältöä: jos pikkurikas kykenee, hän toimii itse jo annettujen ohjeiden varassa. Mutta ellei hän itse osaa, silloin hänen viinitarhanomistajasetänsä tai hänen viinitarhanomistajasetänsä hyväntekijän tai jonkun kanssauusrikkaan, joka oli hänen läheinen ystävänsä, tulisi pysyä hänen lähellään ja lukea ääneen ja selkeästi konkurssin merkkien ilmenemisjärjestys...


This is your e-ticket receipt. Your ticket is held oikeesti mikä VITUN HOMO TULEE TOLLASTA SÖNKKÄÄMÄÄN TOISELLE??? mä säälin sua, ihan oikeesti säälin


Hyvä lukija, tahdon huomauttaa, että isäni isä rakensi tämän kaupungin ennen merenkulun vuosiaan. Ne olivat aikoja, jolloin kaikki maalattiin haaleilla, utuisilla ja kalalta haisevilla väreillä. Et ehkä vielä ymmärrä, että tämän kaupungin riisikeppiruhossa ei pesi mikään ylevä; että tämä on se kaupunki, jota ikuisuus ei huomaa, vaikka olisi kuinka rakastunut ajan luomuksiin; että kun on kesä, kun on kesä – surkeus jatkuu. Surkeus. Et ehkä ymmärrä tätä, sillä aika, jona vaari kaupungin ahkerasti ja kummallisen tehokkaasti rehkien teki olevaksi, oli oikeastaan vahvaa ja kukoistava aikaa, ja silloin maalauksissa käytetyt värit tosiasiassa mielenkiintoisia värejä. Mutta jos et ole nähnyt tätä kaupunkia – ja voisin pistää varpaani pantiksi, että et ole – et voikaan käsittää, miksi näin pilkkaan sitä. Mutta usko minua: tämä on kurja loukko. Isoisäni oli yritteliäs ja rakastettavalla tavalla suuruudenhullu mies, mutta lopputulokset eivät olleet hänen toimissaan koskaan kehuttavat; eivät myöskään silloin, kun hän otti elämäntyökseen kaupungin perustamisen. Päivä lienee alkanut sarastaa, kun isoisäni lähti motellista, läheisen pikkukylän johtajattarelta saamiensa kehujen vuoksi niin tyytyväisenä, niin iloisena, niin ihastuneena, että hänen riemunsa purkautui pitkin ratsuna toimineen vikunjan satulavöitä. Itsestään niin hullaantuneena hän pitkäksi venyvän maanisen vaiheensa turvin sai kuin saikin tämän kaupungin rakennettua, pitkälti omin käsin ja omien työntekijöidensä käsillä, mutta ei siitä hyvää kaupunkia tullut, ei tosiaan. Eikä asiaa lainkaan parantanut hänen jälkeensä tulleiden täkäläisten kaupunginisien, päättäjien ja suurmiehien sisäinen mädännäisyys. Kaupungin historia on pitkä, eeppinen, naurettava ja verinen, eikä lainkaan keveä. (Hämmästyttävää, miten nopeasti jengi saa täystuhoa aikaan parin ihmisiän aikana.) Ensimmäinen kaupunginisä, didgeridoolle elämänsä omistanut Ginnungagap Juudas Kaasalainen, ehti toimia yleisen toverihengen kohottajana, päättäjänä ja hienona miehenä vain noin 22 minuuttia, ennen kuin kapinallisjoukko syöksi hänet virasta. Kapinallisjoukko kuului näihin nykyajan läpipaskoihin kapinallisjoukkoihin eikä sillä ollut mitään intohimoa kaupungin hallitsemiseen, joten se luovutti vuorokauden sisällä vallan olkiaan kohautellen Kaasalaisen varamiehelle Svajëlle. Tapahtui niin että Svajë otti toiseksi vaimokseen Vakvuf Argonfluorihydridisen. Hän oli inaln, läheistä sukua Vatjëlle, Keskitasoiselle Centurialle, pitkä ja argonfluorihydridihiuksinen ja kaikin tavoin toisenlainen kuin Zíevry, hänen ensimmäinen vaimonsa. Svajë rakasti häntä suuresti ja oli taas iloinen. Mutta Zíevryn varjo ei kadonnut Svajën huoneesta eikä Svajën sydämestä; ja kaikista hänen rakkaistaan sai Sënabe eniten sijaa hänen ajatuksissaan. Ja silloin ilmestyi kirkas pilvi ja hän sanoi: ’Tulkoon valintalautakunnan puheenjohtaja auttamaan minua.’ Pilvestä tuli esiin suuri valintalautakunnan puheenjohtaja, Itsesyntyinen, Lukijalle-palstan deeva. Hänen vuokseen toisesta pilvestä syntyi neljä muuta valintalautakunnan puheenjohtajaa, joista tuli Itsesyntyisen, valintalautakunnan puheenjohtajan, avustajia. Itsesyntyinen sanoi: ’Tulkoon kaupungin johtajain linja, urpo, tyrivä ja katkeamaton.’ Tapahtui niin. Hän asetti ensimmäisen Lukijalle-palstan hallitsemaan sitä. Kaupunginjohtajiemme linja on ollut pitkä, sekava ja nutipäinen – Nphunx nuuskanaama erään hetken johti, sitten Izddy, purren mälliänsä, perään heti itsensä lykkäsi. Ja Izzdy sanoi: ”Katsokaa, olen salaman sanantuoja ja pilven painava pisara: mutta tämä salama on Tuleva Kaupunginjohtaja.” Jos tässä ei vielä tarpeeksi, niin Svajën ajoista nykyhetkeen asti on kaupungissamme kiertänyt liikaa valkoisia laihoja koiria, yhteiskunnamme jätteensyöjiä. Tämän aavisti kaksituhatta vuotta sitten Juudean viides maaherra, julma ratsumies Pontius Pilatus.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki