Bee Wiki
Advertisement

Pamela Nieminen[]

Tausta[]

Pamela kertoilee mielellään juttuja lapsuudestaan ja nuoruudestaan Floridassa. Ökyrikkaat vanhemmat ja täti Barbara kasvattivat lapsensa vaaleanpunaisessa merenrantalukaalissa, jossa Pamela loikoili aurinkotuolissa ja tutustui jo alle kävelyikäisenä alueen kermaan. Aikuistuva Pamela ajautui ilmeisesti peruuttamattomaan välirikkoon vanhempiensa kanssa ja muutti muihin maisemiin. Tästä Pamelan kuullaan vain mutisevan jotakin epämääräistä. Mysteeriksi jää, pitääkö koko tarinasta mikään paikkaansa, sillä hänen englanninkielen taitonsa ei ole mitenkään loistelias.


Ulkonäkö[]

Pamela on pitkätukkainen blondi, jonka kireästä valkoisesta hoitsun asusta isot silikonitissit pyrkivät jatkuvasti karkaamaan ulos. Hän käyttää raskasta iltameikkiä sekä korkeita korkoja vuorokauden ympäri. Tyylissään hän pyrkii jäljittelemään Playboy-tyttöjä.


Luonne[]

Joka tapauksessa ja well well well Pamela on hurahtanut amerikkalaisen kulttuurin kaikkein pinnallisimpiin ilmiöihin. Idoleinaan hän pitää Playboy-mansionissaan pyörivää Hugh Hefneriä sekä kaikki menneitä, olevia ja tulevia puputyttöjä. Hän haaveilee uima-allas-osastoista, huonokuntoisista ja vanhoista rikkaista miehistä sekä vielä vähän isommista silikonirinnoista. Pamelalla on kaksi intohimoa. Oma vartalo ja ihmerikastuminen.

Hän yrittää kaikilla mahdollisilla kepulikonsteilla ylläpitää jo hiukan elähtänyttä seksikkään blondin imagoansa. Joka ilta hän testaa paikallisessa baarissa, vieläkö viehätysvoima on tallella. Rikastumisen toivossa hän aika ajoin - tai oikeastaan jatkuvasti - hurahtaa mitä erilaisimpiin verkostomarkkinointiketjuihin ja kehittelee omia liikeideoitaan, usein potilaiden kustannuksella. Yrittäjäainesta hänessä on roppakaupalla, keinot vaan ehkä ovat vähän arveluttavat.

Pamela ei pidä oikein kenestäkään ja on aina melko räjähdysalttiilla tuulella. Hän nauttii saadessaan viimeisen vittumaisen sanan ja empatian tunne on hänelle luonnoton. Kuitenkin hänestä tuntuu jotenkin tyhjältä, jos Olga on kadonnut jonnekin, mutta ei oikein osaa yhdistää syytä ja seurausta.


Maneerit[]

Pamela käyttää ravintonaan erilaisia ja erivärisiä pillereitä sekä alkoholijuomia. Mitenkään intohimoisesti hän ei näihin päihteisiin suhtaudu vaan hoitaa ne hommat yhtä ohimennen kuin hengittämisenkin. Englanninkielisten fraasien viljely, tissien suunnan korjailu sekä flirttailevien katseiden luominen jopa olemattomiin kohteisiin kuuluvat Pamelan perustoimintoihin.


Katso myös[]

Olga Molotov


Lääkäri Virtanen

Klinikka

Advertisement